Linnoituksen Wanhat pihat

Ensimmäinen tieto tontin vaiheista löytyy 1700-luvun lopulta, jolloin sen omisti Peter Kiseleff. Hän myi sen vuonna 1830 rakentamattomana turkulaiselle Ivan Kiseleffille. Hän puolestaan myi tontin kirjansitojamestari Carl Haegertille ja hänen vaimolleen Annalle, jotka rakennuttivat nykyisen päärakennuksen ensimmäisen osan vuonna 1843.

Perhe koki suuren tragedian elokuussa 1853, kun neljän päivän aikana kuoli koleraan kaksi poikaa ja perheen isä. Isän kuoleman jälkeen alkuvuodesta 1854 syntyi vielä perheeseen tytär, joka kuitenkin kuoli samana vuonna 7kk iässä. Kirjansitojan leski Anna Haegert ja lapsi Carl Witalis Haegert asuivat talossa vuoteen 1858 asti.

1859 talon ostivat Poitsilan kartanon neidit Elisabeth ja Ulrika Bruun. Elisabeth asui talossa sisarensa kuoleman jälkeen vuoteen 1883 asti, jolloin kiinteistön osti sveitsiläissyntyinen Kadettikoulun ranskan kielen lehtori Jules Favre vaimonsa Amalian kanssa. Favre oli tarmokas mies ja hän laajensi ja uudisti päärakennuksen nykyiseen myöhäisempiretyyliseen asuunsa. Talon vuorilaudat ja ikkunat ovat tuolta ajalta ja päärakennuksen kivijalasta voi huomata jatko-osan rajan.

Samana vuonna rakennettiin myös uusi piharakennus, jossa sijaitsi puuliiteri, ulkohuussit, talli ja vaunuvaja sekä kokonaan uusi renkitupa. Myös portti siirtyi nykyiselle paikalle.

Vuonna 1889 talon osti sahanhoitaja Gustav Herman Björnström ja hänen vaimonsa Olga Maria. Perheeseen kuului neljä aikuista tytärtä sekä poika Jakob, josta tuli myöhemmin purjehduksen olympiamitalisti 1912.

Vuodesta 1916 alkaen talon omisti kansakoulunopettaja Vilkku Joukahainen, Hanna vaimonsa kanssa. Joukahainen oli monipuolisesti lahjakas ja aktiivinen persoona. Opetustyön lisäksi hän toimitti useita lehtiä, kirjoitti runoja, näytelmiä ja satuja. Kuuluisin lienee hänen runonsa ”On hanget korkeat, nietokset”, jonka Sibelius sävelsi joululauluksi. Poliittisesti aktiivinen Joukahainen toimi kansanedustajana ja ministerinä vuosina 1917-25.

Liikemies Nestori Tulikouran omistuksessa talo oli vuosina 1927-36. Hänen aikana laajennettiin piharakennus nykyiseen muotoonsa.

Kiinteistö siirtyi nykyisen omistajasuvun haltuun vuonna 1936, jolloin Evi ja Vihtori Ahola muuttivat taloon perheineen. Tuohon aikaan tässä pihapiirissä asuttiin kolmessa asunnossa ja välillä perheillä saattoi olla lisäksi vuokralaisia, mm. talvella koululaisia.

Vesi, viemäri ja sisävessat saatiin päärakennukseen 1954 ja samoihin aikoihin hävitettiin pihalta komea kaivo. Paikalla kasvavaa omenapuuta kutsutaan edelleen ”kaivopuuksi”. Puuliiteriin puolestaan liittyvät porsaat, joita pidettiin liiterin nurkassa aitauksessa joulua odottamassa. Yksikin karkaili välillä kaupungille ja poliisit soittivat Aholaan: ”Taas se sika istuu Vehkalahden kirkon rappusilla!”

Puutarha on edelleen tämän kiinteistön sydän ja pihan suuret omenapuut ovat 1900-luvun alkupuolelta. Myös muita perinnekasveja löytyy pihalta edellisten omistajien jäljiltä.

Vanhan kenkäkaupan mukaan ”Korttilan kulmana” tunnettua taloa kutsuttiin 1800-luvulla ”Vinkkelitaloksi”. Rakennus jatkui yhtenäisenä Rauhankadulta Raatihuoneentorin kautta aina Bastioniin vievälle Raatihuoneenkadulle saakka.

Talon rakennutti kauppias Konstantin Druschinin 1841 strategisesti Haminan parhaalle kauppapaikalle. Raatihuoneenkadulla, silloisella Narinkakadulla sijaitsi basaarimainen ja katettujen myyntikojujen muodostama kauppahallin esiaste. Myöhemmin katu ristittiinkin Kauppiaankaduksi.

Alkuperäinen talo tuhoutui murhapoltoksi mainitussa tulipalossa pitkäperjantain vastaisena yönä vuonna 1862. Nykyinen talo rakennettiin vanhan mallin mukaan.

Varsinaiset kauppahuoneet sijaitsivat Raatihuoneentorin puolella. Heti kulman takana olevan rautaoven takaa laskeutuvat portaat vanhaan viinikellariin.

Hamina Bastioniin päin kuljettaessa seuraava ovi puolestaan kätki taakseen suutarinverstaan, missä Teodor Korttila valmisti ja korjasi kenkiä uransa alkutaipaleella.

”Tarina kertoo, että 1910-luvulla kasakat kävivät mielellään korjauttamassa saappaitaan Teodorin kivijalkaputiikissa, koska sieltä saattoi helposti hipsiä sukkasillaan viinikellariin odottelemaan jalkineiden valmistumista.”

Talon pihapiiri on tyypillinen 1840-luvun kauppiaantalolle. Tallirakennus, valjashuone ja vaunuvajat sekä Raatihuoneenkatuun rajautuva pihatalo muodostavat suljetun pihapiirin. Se palveli sekä kauppatavaran vastaanottotilana että tavanomaisena elämää tulvivana kotipihana.

Goviniuksen talo on rakennettu 1824 ja se sijaitsee yhdellä Linnoituksen pienimmistä tonteista. Talon omistajina ovat olleet taloudenhoitajatar Fredrica Törnqvist, kaupunginpalvelija Henrik J. Gröndahl, insinööriluutnantti Feodor Mihailov, merikapteeni Joel Römpötti, neiti Maria Tulikoura, räätäli Albert Suomi sekä Armas Liljander.

Heidän jälkeensä kiinteistö siirtyi Warvara Schantinille ja hän on omistajista tunnetuin. Schantin jaksoi seisoa aamuhämärässä ja iltaviileässä vehnäskärryineen upseerikoulun edustalla kahden vuosikymmenen ajan.

Warvara syntyi 10.11.1870 Haminassa, jossa hänen sukunsa oli ollut jo ainakin parin sukupolven ajan. Alkuperäisen Kadettikoulun aikana hän hankki tienestiä kotiompelijattarena upseeriperheissä.

Suomen itsenäistymisen jälkeen Warvara luopui entisestä työstään ja alkoi myydä Aholaisen leipomon munkkeja ja piirakoita. Ensin ostajina olivat pioneeriaselajien vänrikit, sen jälkeen Rautatiepataljoonan pioneerit ja lopulta myös RUK:n oppilaat.

Pullamummon tärkeys näkyi myös silloin, kun RUK:n käyneet ja talvisodasta palanneet reservin vänrikit kävivät tervehdyskäynnillä maaliskuussa 1940.

Schantin sairastui yllättäen saman vuoden lopulla. Hän kuoli tässä talossa maaliskuun 13. päivänä 1941. Hänen ystävänsä, haminalaisten hyvin tuntema kauppias Lyyli Aholainen sulki Warvaran silmät tämän siirryttyä ajasta ikuisuuteen.

Hänen kuoltuaan talo jäi hänen pojalleen Mikhael ”Mikko” Schantille. Warvaran omalla nimikirjoituksella varustettu talokirja kertoo, että vuoden 1936 jälkeen talossa on asunut vakituisia ja vuokralaisia liki 70.

Heidän jälkeensä talon hankkivat Irja ja Veikko Hirvonen vuonna 1953. Kiinteistö on yhä saman suvun hallussa.

Baskin talo on valmistunut vuonna 1914. Tyyliltään se on ”myöhäis-jugendia”. Talon on suunnitellut haminalaissyntyinen Akseli Toivonen. Hän suunnitteli myös Pursi-paviljongin sekä Haminan Työväentalon. Kenties tunnetuimman suunnittelutyönsä hän toteutti Helsinkiin, ns. Puu-Käpylän.

Rakennuttajana toimi Panimomestari Georg Fredrich Gerhard BASK. Hän oli Haminalaisen panimo-omistaja Edward Baskin poika. Talon rakennuttaja ei ehtinyt nauttia talostaan kauaakaan, sillä hän menetti henkensä vapaussodan aikana Kouvolassa 1918.

Baskin jälkeen talon isännäksi tuli Panimo Oy E.Baskin silloinen toimitusjohtaja Topi Silvo. Tuo omistajan vaihdos sekä sen tarkka ajankohta ei ole tällä hetkellä tiedossa. Silvo toimi Panimon toimitusjohtajana aina vuoteen 1934 saakka. Talon isäntänä hän oli vuoteen1957 asti. Loppuvaiheessa talossa sekä piharakennuksessa asui useampiakin perheitä.

Vuonna 1957 talo siirtyi saksalaisen lääkärin Ludwig Geirin isännöintiin. Hän osti sen yhdessä vaimonsa kanssa. Geier harjoitti talossa ammattiaan ja rakennutti sinne myös ns. valeseinän erottamaan vastaanottoa asuintiloista. Tuo seinä ”tajuttiin” vasta 1980- luvulla ja purettiin samoin tein. Geier teki työnsä ilmeisen hyvin, sillä vielä vuosia hänen muuttonsa jälkeen potilaita pyrki hänen vastaanotolleen.

Vuonna 1963 haminalainen Raimo Strömberg ja vaimonsa Vuokko ihastuivat taloon ja hankkivat sen omistukseensa. Tosin heillä oli ”hiukan” eri näkemykset talon / tontin käyttö-tarkoituksesta. Raimo näki siinä oivan paikan uudelle liikerakennukselle ja Vuokko kauniin ja idyllisen Jugend tyylisen kodin. Jo reilun kuukauden päästä kaupasta olikin jo uuden modernin liiketalon piirustukset valmiina, onneksi ne ovat edelleen käyttämättä.

Vuonna 2002 tapahtui talossa sukupolven vaihdos ja Tuomas ja Iia Strömberg siirtyivät talon isänniksi. Tuolloin talo käytiin myös ”läpi” niin sisä- kuin ulkopinnoiltakin.

Yhtenä talon erityispiirteenä on yhdeksän kaakeliuunia. Niistä viisi on koristeellisempia ja neljä arkisempaa versiota. Seitsemän uuneista on edelleen käyttökuntoisia. Pihapiiriin kuuluu myös pesu- ja leivintupa sekä aitta- ja ulkosuojarakennus. Pihasauna on rakennettu noin 1950 – 60 lukujen vaih

Tontin asuinrakennukset on rakennettu  pian  vuoden 1840 suurpalon jälkeen. Taloista isompi rakennettiin vuonna 1841 ja pienempi puolestaan kahdessa vaiheessa vuosina 1840 ja 1853. Talojen omistaja ja rakennuttaja oli sokerileipuri Stephan Michael. Samainen Michael omisti tontin myös ennen suurpaloa. Tontilla sijaitsi myös leipomorakennus. Talo vaihtoi omistajaa 1847, kun sokerileipuri Friedrich Bedau osti talon Michaelin leskeltä. Sittemmin tontti on vaihtanut omistajaa useamman kerran.

Talon nimekkäin omistaja on ollut vuonna 1926 Haminan ensimmäiseksi kaupunginjohtajaksi valittu Toivo Seitola (1890-1944.) Hänen  jälkeensä perheenjäsenet omistivat talon vuoteen 2017.

Arvilommin talo on rakennettu vuonna 1847. Tontilla on aiemmin sijainnut mm. Pihkovan rykmentin kirkko, joka purettiin ennen 1790-lukua. Hirsisen talon pinta on rapattu ja se edustaa Suomessa harvinaista uusrokokoota.

Piharakennuksessa on edelleen viiden hevosen talli, ulkohuussi, lantala, heinävintti, kärryvajoja sekä vanha jääkellari. Talon Rauhankadun puoleisessa päässä on sijainnut mm. Haminan ensimmäinen apteekki (apteekkarina Alfons Nymalm). Talossa on istuttu myös käräjiä kihlakunnantuomari Karstenin johdolla.

Päämaja-elokuvan (v.1970) kohtaus, jossa lottaa näytteli Tamara Lund, kuvattiin tässä talossa. Välirauhan jälkeen vain yksi virolainen Suomen-poika vältti palautuksen Neuvostoliittoon. Hänen kerrotaan lymyilleen talon korkeassa kivijalassa, vaikka VALPO:n etsivä asui melkein vastapäätä. 

Arvilommin talon nimi on peräisin 1930-luvulta, jolloin maanmittausinsinööri J. W. Arvilommi osti sen. Sen jälkeen se oli suvun hallussa aina 1980-luvulle asti. Nykyisin talo on kahden perheen koti.

”Pörkin talo”, ”lihakauppiaantalo” on rakennettu vuosina 1841–42 ja se sijaitsee kauppiaankorttelissa. Kadulla toimi lukuisia kauppoja 1900-luvun alun vuosikymmeninä. Talon nimi tulee kauppias Lennart Bergqvistiltä, joka osti talon vuonna 1907. Kauppaa talossa ovat pitäneet lihakauppias Bergqvistin lisäksi kauppias Jaffe sekä E.M. Pitkänen. Vuonna 1910 kaksiosainen rakennus yhdistettiin yhdeksi taloksi.

Talvisodan aikana talo joutui pommituksen kohteeksi ja keskiosa jouduttiin rakentamaan uudelleen. Talossa ovat toimineet mm. Pelastusarmeija, helluntaiseurakunta ja riistanhoitoyhdistys.

Remontin yhteydessä päärakennuksen tilat muutettiin ajanmukaisiksi asuintiloiksi vuonna 1984. Tänä päivänä pihapiirissä asustaa vakituisesti viisi perhekuntaa ja näiden lisäksi tiloissa toimii pari liikehuoneistoa.

Menneestä ajasta kertovat sisäpihan mukulakiveys ja kellarissa olevat lihakoukut.

Empiretyylinen talo on vuodelta 1826 ja sen isäntä oli merikapteeni Johan Römpötti. Piharakennusten määrä lisääntyi vuosisadan puoliväliin mennessä kolmella, kun hirsiset aitta, mummonmökki ja nykyinen siipiosa rakennettiin. Siipiosa yhdistettiin päärakennukseen 1890-luvulla ja talon edelleen alkuperäiset ikkunat saivat nykyiset muotonsa vuorilautoineen.

Römpötin suvulta talo siirtyi 1930-luvulla Haminan ev.lut. seurakunnan omistukseen seurakunta- ja kerhotaloksi. Suomen Pelastusarmeijan Säätiö osti talon seurakunnalta 1960. Talossa oli tuolloin myös kaksi asuinhuoneistoa, upseerin asunto itse päärakennuksessa ja talonmiehen asunto siipiosassa. Lisäksi pihalla sijaitsevassa mummonmökissä asui vuokralaisia.

Rakennus siirtyi nykyiselle omistajalle vuonna 1985. Talossa on tehty mittava remontti niin ulko- kuin sisätiloissa vuosina 1985-86. Vanha huonejärjestys on säilytetty, pääsisäänkäynti on uusittu ja sauna on lisätty rakennuksen siipiosaan. Rakennuksessa on edelleen yksi pystyuuni uuden lämmitysjärjestelmän tukena. Rakennuksen vanhat ikkunat on pääosin säilytetty ja kunnostettu.

PORMESTARINTALO
Mannerheimintie 7a

Esikuntalääkäri ja valtioneuvos Robert Ek rakennutti ns. insinööritalon tontille kolme myöhäisempiretyyliä edustavaa rakennusta vuonna 1866. Päärakennus, joka toimi Ekin perheen kotina, kohosi Lappeenrannan tullikadun eli nykyisen Mannerheimintien varteen. Tontilla sijaitseva toinen asuinrakennus sijaitsee Isoympyräkadun puolella. Puutarhaa luoteesta rajaava pitkä ja poikkeuksellisen komea talousrakennus noudattaa ulkoasultaan asuinrakennusten tyyliä.

Tontin puistomainen puutarha on suuri, koko korttelin kokoinen, jatkuen aina Roopertinkadulle asti. Puutarha oli aikoinaan jaettu matalalla aidalla kahteen osaan:
koriste- ja tontin takaosaan sijoittuvaan hyötypuutarhaan. Tarinan mukaan rouva Sofia Ek istutti talon eteen perheen nimikkopuun, tammen, talon valmistumisen aikoihin 1860-luvulla. Tammi on edelleen paikallaan, nyt tosin jo vanhana ja raihnaisena.

Talo tunnettiin alkujaan Ekin talona. Pormestarointaloksi taloa alettiin kutsua 1950-luvulla, jolloin kaupungin pormestari muutti siihen. Asuinrakennukset ovat nykyisin yksityisomistuksessa ja asuinkäytössä.

Haminan Vallikadun varrella sijaitsevan uusrenessanssitalon rakennutti kaupunginviskaali Frans Wikberg vuonna 1891 heti uuden kadun valmistuttua Haminan viimeisen suurpalon 1887 jälkeen.  Vallikadun varteen nousi myös kaksi muuta samantyylistä rakennusta, joista lähinnä Kauppatoria sijainneen talon rakennutti pormestari Ivar Alopaeus. Vallikatu 6:ssa sijaitseva Wikbergin talo on ainoana edelleen pystyssä.

Runsaan 2200 neliön tontille rakennettiin aluksi kaksi erillistä rakennusta, Vallikadun suuntainen päärakennus ja Eerikinkadun puoleinen pienempi asuinrakennus sekä tontin etelälaidalle suuri varastorakennus talleineen, liitereineen, varastoineen ja ulkohuoneineen. 

Kolme vuotta myöhemmin pienempi asuinrakennus liitettiin suurempaan ja tuloksena oli 575 neliön ja 19 asuinhuoneen suuruinen rakennus. Talo on hirsirunkoinen, öljymaalattu, pysty- ja vaakalaudoitettu tyylipuhdas uusrenessanssirakennus, jonka katteena oli alunperin asfalttihuopa. 

Talossa asui ensimmäisinä vuosikymmeninä pääasiassa Haminan ruotsinkielisiä virkamiehiä perheineen, joista valtaosa oli talossa vuokralaisina. Esimerkiksi talon vuosina 1904-1910 omistanut pormestari Alopaeus ei koskaan itse asunut talossa.

Wikbergin talo oli yksityishenkilöiden omistuksessa aina vuoteen 1918, jolloin sen omistajaksi tuli ensimmäisen kerran taloyhtymä. Kahdesta neljään omistajan taloyhtymät omistivat talon vuoteen 1980 asti, jolloin viimeiset omistajat myivät talon Haminan kaupungille vuokrataloksi. Kaupungilta talo siirtyi vuonna 1991 Rakennusinsinööritoimisto Toikka & Kni:lle ja edelleen Insinöörivoimalle ja Polarille, kunnes palasi yksityisomistukseen vuonna 1998. Talo on tällä hetkellä Asunto Oy Haminan Tintintuvan omistuksessa.

Wikbergin talossa on 131 vuoden aikana asunut yli 400 ihmistä. Ruotsinkielisten virkamiesten tilalle tuli 1900-luvun alkupuolella eri alojen suomenkielisiä mestareita ja yrittäjiä ja myöhemmin tavallista työväkeä. Talon suuria huoneita jaettiin pienemmiksi ja vuokralaiset majoittivat tiloihinsa yleisesti maaseudulta Haminaan kouluun tai töihin tulleita nuoria. Nuorten opiskelijoiden auttaminen ennen sotaa ja sodan aikana oli erityisen tärkeää talossa asuneille Hulda ja Emil Pakkalalle sekä sahanomistaja Vihtori Yrjöselle.

Talo tontteineen ja varastorakennuksineen on tällä hetkellä kahdeksan yksityishenkilön omistuksessa.

Lähde: Talo Vallikadulla -kirja, Marja Manninen, 2021

Tontti on yleisilmeeltään säilynyt varsin samankaltaisena parin vuosisadan ajan. Sillä sijainneet rakennukset paloivat ilmeisesti vuosien 1821 ja 1840 suurpaloissa, mutta tämän tontin rakennukset säästyivät vuoden 1887 suurpalolta.

Tontin omisti vuonna 1790 venäläistä sukua oleva porvari Vasili Kiselev (Kiseleff), joka omisti myös tiiliruukin Mullinkosken liepeiltä. Tontin toisen osan omisti esikuntakirurgi Griinin (Gryn) leski. Vuosina 1832–1872 tontilla asui mm. puuseppämestari Anders Borgman perheineen. Tontti joutui kaupunginvouti Esaias Niemelän (1810–1886) haltuun vuonna 1872 ja myöhemmin tontin peri tämän poika agronomi, talousneuvos Esaias Evert Niemelä (1873-1951). 1982 tontti palasi jälleen saman suvun haltuun, sillä nykyisen omistajaperheen rouva on em. suvun suora jälkeläinen. (Esaias: isoukki, Esaias Evert: ukki)

Nykyinen päärakennus on vuodelta 1848. Tontilla sijaitsee myös 1700-luvulta peräisin oleva holvikellari. Sekä pää- että sivurakennuksiin on tehty aikojen kuluessa muutoksia, mm. päärakennuksen ikkunoiden ja ovien paikkoja on muutettu.

Nykyistä edellinen rakennus oli tehty vuonna 1822 (tuhoutui vuoden 1840 suurpalossa) ja se oli maalattu vihreällä öljymaalilla. Tämä rakennus sisälsi porstuan, yhden suuremman ja yhden pienemmän salin, viisi kamaria, kaksi keittiötä ja yhden varastohuoneen. Jokaisessa ikkunakehyksessä oli neljä ikkunaa ja talossa oli myös neljä savupiippua. Lisäksi tontilla oli vuonna 1824 rakennettu sivurakennus, kellari, pakaritupa, talli, liiteri, vaja, eläinsuoja, työkaluvaja sekä huussi.

Välähdyksen historiasta tuovat puolestaan niin vanhan holvikellarin lattiatiilessä oleva leima kuin pihalta löytyneet 1700-luvun ruotsalainen kuparikolikko sekä erikoinen, kupumonogrammilla varustettu 1700-luvun lopun pronssisormus.

LEBEDEFFIN TALO
Laivanvarustaja ja kauppias Andrei Lebedeff rakennutti puisen empiretyylisen asuinrakennuksen Kirkkokadun varteen 1843.

Rakennukseen tuli yksi sali, kahdeksan kammaria, keittiö, kaksi eteistä rappuineen ja holvikellari. Lebedeffin perheeseen kuului tuolloin vaimon ja palvelusväen lisäksi kuusi omaa lasta, kolme poikaa, kolme tyttöä sekä yksi tytärpuoli.

Rakennus on toiminut asuinrakennuksena melko vähäisin muutoksin tähän päivään asti. 1900-luvun alkupuolella rakennukseen on lisätty kolme lasikuistia, rakennuksen Raatihuoneen puoleinen osa on erotettu liiketiloiksi ja niille on avattu päätyyn oma sisäänkäynti.

Liiketiloissa on toiminut useita yrityksiä, kuten esimerkiksi Kangas- ja pukimoliike P.Wetuschenko Oy sekä Kelloliike Räsänen.

KAUPPAHUONE JA PIHAPIIRI
Andrei Lebedeff omisti kaksi kuunaria Haminan kauppalaivastosta ja liiketoiminnan vilkastuttua vuonna 1845 hän rakennutti tontilleen, Raatihuonetta vastapäätä, empiretyylisen, puisen kaupparakennuksen. Rakennukseen tuli viisi huonetta: suuri rihkamapuoti ja neljä erillistä kamaria. 

1900-luvun alkupuolella rakennukseen lisättiin lasikuisti pihan puolelle ja huonejakoja sekä torin puoleista julkisivua muutettiin tarpeiden mukaan. 1930-luvulla liiketila oli jaettu kolmeen itsenäiseen huoneistoon; torilta oli erilliset sisäänkäynnit hattukauppaan, kemikalioon ja paperikauppaan takahuoneiden toimiessa välillä myös asuntoina. Rakennus toimii edelleen liiketilana.

Piha oli keskeinen osa kauppakartanon toimintaa. Se toimi varastona, pienenä torina ja kulkuvälineiden säilytyspaikkana sekä osa siitä myös hyötypuutarhana. Pihapiiriin kuului asuinrakennuksen ja kauppahuoneen lisäksi useita hirsisiä aitta- ja varastorakennuksia, joista useat ovat säilyneet muuttuneen ulkoasun alla.

1700-luvun puolivälin jälkeen Haminan kaupungin linnoitustyöt olivat edenneet niin, että kaupunki jäi kokonaan muurien sisään. Kaupunkiin johti tuolloin kolme virallista tietä, jotka kulkivat kolmen portin eli Lappeenrannan portin, Viipurin portin ja Meriportin kautta. Tämä rakennus on vuonna 1774 rakennettu Lappeenrannan portin vartiorakennus. Se on Haminan neljänneksi vanhin rakennus.

Haminan venäläisen varuskunnan päävartio siirrettiin vuonna 1840 Lappeenrannan portin vartiorakennukseen, jota oli sitä ennen korjattu ja länsipäädyn suureen huoneeseen oli muun muassa rakennettu seitsemän arestikoppia. 

Venäläisen varuskunnan päävartio oli rakennuksessa vuoteen 1917, jonka jälkeen rakennus muuttui Haminan suomalaisen varuskunnan päävartioksi vuosiksi 1918-1975.

Vuonna 1975 rakennuksessa aloitti RUK-museo. Vuosina 1984-1986 rakennuksessa tehtiin laaja julkisivukorjaus. RUK-museon toiminta Lappeenrannan portin vartiorakennuksessa päättyi vuonna 1995.

Museovirasto vuokrasi rakennuksen Suomen valtiolta Haminan toimipistettä varten vuonna 1997. Ennen Museoviraston toimipisteen siirtymistä Lappeenrannan portin vartiorakennukseen, siinä tehtiin suuri restaurointikorjaus vuosina 1997-2001. Kiinteistön rakenteissa suoritettiin mittavia korjauksia ja rakennusta palautettiin lähemmäs alkuperäistä asuaan.

Museoviraston Haminan toimipiste lakkautettiin vuonna 2015. Nykyisin Lappeenrannan portin vartiorakennus on yksityisomistuksessa. 

Meriportin vartiorakennus Maariankadulla on yksi kolmesta Fredrikshamniin ennen johtaneista kaupungin porteista. Muut kaksi kaupungin sisäänkäyntiä olivat Lappeenrannan ja Viipurin porttien vartiorakennukset. 

Meriportin vartiorakennus on rakennettu vuonna 1776. Rakennus on saneerattu Museoviraston valvonnassa. Yksityisomistuksessa oleva Meriportti on nykyisin asuintalo.