soittajia.

Junior Tattoo ja Normipäivä x Hamina Tattoo hellivät sotilasmusiikkifestivaalin nuorta yleisöä!

Kolmannen kerran järjestetty Junior Tattoo keräsi huikean noin 2000 yleisön Hamina Bastionissa! Koko perheen tapahtumassa yleisöä ihastuttivat Kotkan ja Haminan nuoriso-orkesteri, Kiinasta saapunut Beijing Experimental Primary School, Rauman poikasoittokunta sekä Haminan Teinisirkus. Taidonnäytteitä Junior Tattooseen toi myös Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistinaan Nightwishin rumpali Kai Hahto.

Iso lapsikuoro.
Kuoro, jossa haminalaisia koululaisia ja Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaita laulamassa Junior Tattoossa.

Haminalaiset lapset ja nuoret pääsivät myös osaksi Junior Tattoon esiintyjäkaartia, kun areenalle asteli noin 160 lapsesta ja nuoresta koostuva kuoro, johon osallistui haminalaisista koululaisista, seurakunnan kuorolaisista ja Kotkan seudun musiikkiopiston oppilaista.

Junior Tattoo tuo omalta osaltaan sotilasmusiikkifestivaalin lähemmäs myös nuorempia sukupolvia. Esiintyjät saavat positiivisia kokemuksia suurelle yleisölle esiintymisestä uusien orkesterikavereiden kanssa ja musiikin tekemisen riemu yhdistää nuoria soittajia valtakunnan tasolla. Yhteisen tekemisen hengessä yleisöä viihdytettiin Junior Tattoon loppuhuipennuksessa esiintyjien yhteisesityksellä, jossa kuultiin Ystävyyden puu, Ukrainan kansallislaulu sekä Tsemppiä Presidentille.

Soittajat.
Kotkan ja Haminan nuoriso-orkesteri esiintymässä Junior Tattoossa.

Lämmin kesäsunnuntai jatkui Hamina Bastionissa haminalaisten nuorten ja Hamina Tattoon yhdessä järjestämällä Normipäivä x Hamina Tattoo-konsertilla, jonka pääesiintyjänä nähtiin Tuuli! Illan aloitti nuorten bändikilpailun voittajabändi Höpönassut. Tämän jälkeen iltaa vauhditti Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Show Bandin esiintyminen, jonka aikana kuultiin muun muassa tämän vuoden UMK-kilpailustakin tuttu kappale Mon chéri. Rock-Criminals täräytti tunnelman kattoon ja viimeistään tunnelman vei mukanaan TUULI yleisön huomioon ottavalla esiintymisellään.